Tulenpa tänne purkamaan sydäntäni koska ketään muuta ei kiinnosta paskan vertaa eikä varmaan kiinnostaisi blogiakaan jos siltä kysyttäis.

Alone she bleeds out her broken heart
Killing all dreams in every nightmare
Dying inside every waking moment
Lost souls dancing in the grand ball

Tiedätkö nainen, tiedätkö miten raivostuttavaa on kun oot kenties leikkinyt viime päivät vaan mun tunteilla? Ymmärrätkö miten paskalta musta tuntuu rakastaa sua, miten pahalta tuntuu tietää et mä olisin antanut vaikka henkeni jotta sulla ois hyvä olla ja nyt <i>sä teet mulle näin</i>. Mä en tiedä vihaanko mä sua nyt, mä en tiedä että muuttuko tää kaikki rakkaus vaan vihaksi.  Kerro mulle, kenet sä haluat, onko Mania nyt se sun elämäs suurin rakkaus vai minä, vai tuleeko tästä enää mitään. Susta en tiedä, mut tää kaikki epätietoisuus satuttaa mua. Mä en enää tiiä mistään mitään, ja sekös mua vituttaa.

Vihaa ja vihaa ja vihaa ja vihaa ja muuta tässä päässä enää pyörikään. Itseinhon tunne vahvistuu, pian se on taas kaikki mitä mussa on. Mussa ei oo mitään hyvää, ei yhtään mitään. Kaikki mitä teen on virheellistä, kun syön niin häpeän ja siksi en osaa enää syödä, en osaa elää enkä pelkää kuolla, en uskalla puhua ja en saisi vaieta tästä kaikesta. Vaikenen silti, vaikka se syö mua sisältä enemmän kuin liikaa. Enya on alkanut taas syytteleväksi, me kommunikoidaan paljon päivin ja öin, en pysty nukkumaankaan enää näiden olotilojen kanssa. Pelottaa, joku aamu mulla ei ole enää ketään ja kirjoitan nimeni surujen kirjoihin, pyyhkiydyn pois ihmisten muistista ja katoan kokonaan. Sitten ei ole enää minua, sitten on vain.... Sitten on ne kaikki muut, jotka osasivat elää elämänsä oikein eivätkä sotkeneet ihmissuhteitaan täysin ja kokonaan. Sitten mä siellä jossakin, en ole enää yksin vaan minulla on joku turvana, joku pitää musta huolta eikä anna mun vajota enää pohjalle. Se pitäkööt mut pinnalla, eikä anna mun enää hukkua.

Ja tarpeen tullen minulla on ikävä
Olet ilma jota hengitän ja tähdet taivaalla
Ja tarpeen tullen minulla on ikävä
Kyynelistäsi korun teen
Helminauhan rinnoillesi valelen

Mä vaan haluisin saada tänkin helvetin joskus loppumaan, mun omat voimat ei siihen riitä enkä tiedä miten kovasti haluan... selvitä. Haluan, ehkä. En tiedä.
Mutta olen saanut tehtyä uudestaan tuttavuutta ja juttua H'n, toisen M'n ja.... Siinä ne hyvät uutiset, niiden kanssa oon pitkästä aikaa ollut tekemisissä. Ainakin H on yhtä kiva kuin muistelinkin, juttua riittää ja se jaksaa kuunnella kun avaudun eikä tuomitse <3 angst. ei mul muuta tänään, kiitos ja katsotaan mitä aamu tuo tullessaan vai tuoko se mitään uutta.

 Menetetty, sirpaleina, liian rikki korjaantumaan
Tajusimme liian myöhään, ei se koskaan toiminutkaan
Romuttuneet ihanteemme yli kaiken vaatii tilaa
Miksi kieltää, kun hyvin tietää, sitä niellä saa mitä pilaa Niin eksyksiin ikiyöhön jäin
Kanssa aaveiden, jotka yksin näin
Silmin puhjennein, verta kynsissäin
Kanssa aaveiden, jotka yksin näin

Osasin kyllä odottaa tätä, tiesin tämän päivän tulevan, mutten uskonut että nyt. Mä olen itsekin ajatellut sitä, että ehkei opiskelujen takia tästä mitään tule, mutta minä oon valmis yrittämään, vain siksi koska rakastan. Mutta haluan tehdä kuten sinä näet parhaaksi, enkä välitä vaikka se satuttaisi. Kunhan vaan sulla on kaikki hyvin, ja saat olla onnellinen. edes jonkun kanssa.

Ei enää, älä kerro minulle olevani virheellinen, äänesi haluaa sinun jättävän minut, Se kertoi, etten ole tarpeeksi täydellinen sinulle, en vielä. Odota rakas, pian olen, eikä sinun tarvitse huolehtia minusta enää. 

'

Tiedän, se oli vain painajainen, se on ollut nyt monenmonta painajaista, joissa jokaisessa rakastut siihen erääseen. Jossa jokaisessa hyvästelet minut, ja annat minun laihtua, oksentaa, tehdä mitä haluan. Mutta en halua tehdä mitään, en ilman sinua. Jos tahdot minusta eroon, ole kiltti rakkain, vie painajaiseni mukanasi, jotta tekisit viimeisestä hetkestäni vaikeamman.

En tiedä mitä ihmiset ajattelee. Saan kuulla vitsejä, viiltelystä itsemurhasta ja syömishäiriöistä. En tiedä, tietävätkö kaikki, miten moni tietää? Onko minulla oikeastaan edes mitään syömisongelmia, kuvittelenko vain ja saan muutkin uskomaan sen? Sattuu, en tiedä enää. Ehkä ne eivät tiedä, ja jotka eivät tiedä, niille ei kerrota.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, liittyen ylempään. Näinhän se taitaa mun kohdalla olla, mutta ei auta kuin hyväksyä se tosiasia. Ehkä vielä joskus saankin olla täydellinen. Tai sitten en, en osaa olla koskaan tyytyväinen. Se pitää vain kestää, ja vaikka minusta joskus laiha tulisikin... Ei minulla mitään anoreksiaa ole, eihän, vaikka se olisi miten diagnosoitu?

Vaikka tapasin sinut
Sitä kadu en
Pienikin tuokio kanssasi on
Korvaamaton
Olisin tahtonut tietää
Sinusta enemmän
Jossain päätetiin toisin
Minä vaadin
Vaadin lisää aikaa

Paha olo, sattuu, kaikkea. Rakastan sitä liikaa, että tekisin itselleni sitä, mikä olisi lopullista ja helpottaisi oloani kokonaan. Se satuttaisi sitä, tiedän. Mutta joku satuttaa edelleen miuta. Ne sen pro-anasivut. Ne sen rakkaat ystävät. Se laihduttaminen. Se tuhoaa ja syö. Kierrän henkisesti kehää itseni ja Enyan kanssa. Se ajaa seinää vasten, pistää alistumaan ja taipumaan tahtoonsa. Kaiken lopussa nöyrryn sen edessä ja palaan taas siihen, että olen marionetti. Vain Sen pelinappula tässä elämänpelissä. En halua enää sen sätkynukeksi, sain viimeisestä vuodesta ko tarpeeksi. Mutta en jaksa enää pitkään pistää vastaan, omat voimat ovat lopussa. Jos jaksan elää, en jaksa taistella sitä vastaan. Ja siten loukkaan rakkaimpiani aina uudestaan ja uudestaan, kun alistun sen paskan valtaan.  En vain jaksa taistella, mutta kukaan ei auta selviämään tästä sodasta. Koko homman alkaessa alusta, voitin pari erää, mutta nyt olen hävinnyt loputkin rippeet tästä. Viimeiset taistelut tulevat olemaan selviä. Riittää vain pari sanaa, kun minä käännän selkäni sille, tunnustan sen voiton. Voitin pari erää, mutta hävisin koko sodan. Ironista.
  Onko typerää, jos on paha olo vain ison huolen takia? Onko se? Itse olen liiankin huolissani tuon laihdutuksesta, ajatusmaailmasta, kaikesta. Erittäin erittäin minimaalinen osa minusta sanoo, että mun pitää luottaa sen kykyyn laihduttaa oikein. Suurin osa huutaa, että helvetti tee jotain, estä sen laihdutushelvetti, tee elämässäsi edes jotain oikein. Mutta en enää uskalla. Jos se joutuu valitsemaan minun ja laihdutuksen välillä, se valitsee jälkimmäisen. En enää tiedä mitä teen. En tiedä, enkä tiedä miten kauan jaksan tätä pelkoa. Niin kauan kun se oksentaa, tekisi mieli ampua omat aivot seinille, repiä sydän paikoiltaan ja sanoa, että loppui se tunteminen, loppui se kaikki kipu nyt. Itkin jo tänään ja eilen, että mitä jos meillä ei olekaan enää yhteistä tulevaisuutta. Uskoin siihen vielä muutama päivä sitten, kun se oli täällä. Nyt se ja omat ajatukseni ovat herättäneet tämän pelon entistä vahvemmin. Se vielä hylkää mut tuon takia.

Ehkä mun pitäisi olla enemmän kuin Mania. Kyllähän se juu hieman saattaa tuntua vittumaiselta, kun tyttöystävä taitaa rakastaa parasta ystävääni. Sitäpaitsi kun minun ja Manianki välit on vaihtelevasti hyvät ja huonot. Joskus huudan sille ilman mitään syytä, syytän sitä kaikesta, se vaan istuu ja kuuntelee. Miten se voi olla tuollainen? Miten se jaksaa kuunnella, kun tosi usein raivoan sille siitä, kuinka se vie multakin syyn elää. Ehkei se jaksa, mutta ei se sitä näytä päällepäin. Antaa mun vaan luulla, että huutamiseni on sille ok. Mutta sitten joskus ollaan kavereita, sillonkin se tietää, etten tahdo katsoa silmiin, etten tahdo että se tulee senttiäkään liian lähelle. Olen muuttunut tarkaksi omasta rajastani ja ketkä sen saa ylittää. En halua läheisyyttä keltään muulta kuin siltä yhdeltä tietyltä. Mutta hän jakaisi varmasti läheisyyttään myös Manialle. ... Siis minä oon helvetti niin täynnä virheitä, yks virhe koko ihminen. Näin. Jos olen enemmän Mania, laiha pitkä ja kaunis, niin rakastaisiko se vihdoin minua enemmän...

Ehkei mun elämästä tuu enää mitään. Oon menettämässä kaiken ja ainoan mulle tärkeän asian, eikä se edes taida piitata siitä. Jos minä lähen, sille jää Mania. Niin..

Mä paljon antaisin
jos saisin takaisin
kaikki ne päivät
minnekä jäivät

kaipaan sua niin
juutuin vanhoihin valokuviin
kasvoihis joihin pystyisin
vuosienkin jälkeen rakastumaan.

on hämärää, niin hämärää,
mutta pystyn sut näkemään,
kaikki nuo eleet ja ilmeet,
vartion sun jokaista, askelta.

Kaikki mitä tein, tein vain sinua varten
Vartioin sun joka askelta
Kaikki mitä tein, tein vain sinua varten
Suojelin sua muiden katseilta 

Ei mua tartte nähdä, jos kerran kukaan ei halua. Ilmeisesti oon niin epämiellyttävä, että minua ei haluta nähdä, mua ei hyväksytä. Pitkästä aikaa tuntuu, ettei tyttöystäväkään hyväksy, kun kerrankin olisi tilaisuus nähdä niin.. niin. Ehkä olen sitten yksin siihen asti, kunnes pää ei kestä. Eikä siihen taida mennä tätä vauhtia enää kauaa.
Parin päivän ajan mulla oli iltaisin poikkeuksellisen hyvä olla. Vaikka itkin molempina iltoina paljon, tuntui silti aina hetkittäin, että N olisi siinä jossakin, eikä tapaamiseen menisi enää kauaa. Vaikka siihen menee viikko, niin... Se ei tuntunut niin pitkältä ajalta. Nyt tuntuu, että aika venyy vielä pidemmäksi. Venyy, venyy, kunnes kaikki katkeaa ja romahtaa, seinät kaatuu päälle ja matto vedetään jalkojen alta. Minä jään alle, tulen ahdistetuksi seinää vasten, kaikki päättyy kun revin itseni rikki ja sekoitan pääni, teen ratkaisun, josta ei ole paluuta.

Harhakuvitelma - erään ihmisen tarina. En jaksa kirjoittaa, lyriikat puhukoot puolestaan.

päivä yksi, tyttö heräsi aamulla,
oli hiukset sekaisin, kasvot kuin haamulla,
eikä kadulla, näkynyt edelleenkään ystävää,
niinku ei ennenkää, eilinen elää taas tänää,

eikä hän halunnut enää koskaa kouluu, joutuu,
koska sattuu, kun toiset vain pahaa puhuu,
tyttö oli romantikko eikä tottunu maailmaan,
hän tiesi kuinka maailma jaksaa satuttaa,

taas, hän kuitenkin lähti kouluun kulkemaan,
yritti olla pienest ettei kukaan huomaisikaan,
hän oli hiljaa, joka ikisenä päivänä,
ettei paljastaisi oikeaa itseään,

eikä opettajat huomannu kuinka välillä,
tyttö itki kun sattui käytävillä, välkillä,
eikä millää, jaksanut siirtyy tuntiin uuteen,
kaikki ilo vaihtunu masentuneisuuteen,

kukaan ei välittänyt,käsittänyt,
kuinka pettynyt voi olla jos on vain etsinyt, onnea,
johon ei ole koskaan voimaa,
kun sen tajuaa, ettei sitä saa,

päivä kaksi, tyttö sai nukkuu pidempään,
oli viikonloppu, uskalsi vähän hengittää,
mut oli vaikeeta olla hauskaa yksinään,
kun ei ystävää, ollut edelleenkään,

tyttö heti aamulla laittoi kädet ristiin,
rukoili voimaa taas yhden päivän selviytymistestiin,
ja tiesi et taivas on taas suljettu tänää,
häneltä, niin kuin jokaisena päivänä,

eikä yrittää jaksa jos ei koskaa onnistu,
tyttö tiesi sen ja entisestään lannistu,
hän tiesi ettei enää halunnut jatkaa, matkaa,
ja kirjoitti kirjeen ennen itsemurhaa, jossa luki

ei enää uni auta, väsymykseen,
eikä aamulla kello auta, herätykseen,

Ehkä mut on tuomittu olemaan oman mieleni vanki, oman masokistisen mieleni sätkynukke. Eikä valinnanvaraa ole, kun mieltä kuuntelee ja tottelee niin selviää. Vaikka mieli soimaa, moittii, kiertää kehää ja tekee tuhojaan, se on silti se ylin, joka päättää kohtalosta. Niin surullista kuin se onkin, olen jo kerennyt oppimaan, etten minä osaa päättää asioistani. Yli vuoden ajan, olen toiminut täysin masennuksen ja 'anoreksian' ehdoilla. Aivan, olen terve, eihän minulla mitään syömishäiriötä ole, kun paino on noussut kymmenen kiloa viime kesästä. Niin, mielihän se toki parantuu samalla. perkele. Tääkin vaihtelee päivä päivältä. Joskus on sellaista, että tuntuu, et on oikeesti ongelmia saada ruokaa syötyä, mutta sitten on niitä päiviä jolloin teen miten tykkään, syön syön syön. Vaikka päässä huutaa, en lopeta. Myöhemmin itken omaa heikkouttani, kun kuulen sen huutavan pääni sisällä. Kuole ahne paska, annoin kaikkeni takiasi. Ja rikoit sen, tuhosit kaiken jonka tein takiasi. Ei. En tahdo, en minä tahallani kaikkea rikkonut. Peilistä katsoo taas se sama tyttö, kuin aina ennenkin. Olemus täynnä häpeää, vihaa, pilkkaa. 

 Siellä seison veitsenterällä
Hirttolavalla pettävällä
Kapealla, eksyttävällä
Tiellä alaspäin viettävällä

Helvettiin jäätyneenä
Ei minulta mitään puutu
Vain halu elää ja pelko kuolla
Eikä täällä mikään muutu

Helvettiin jäätyneenä
Ei minulta mitään puutu
Vain kyky elää ja taito kuolla
Eikä täällä mikään muutu

Vihan kita - se mieltäni kalvaa
Vihan kita - se luitani jauhaa
Vihan kita - se kiveä sylkee
Se kita oksentaa, se kita nauraa

Totuus alaston pakko nähdä
Kaiken synkimmänkin läpi käydä
Kipinäänsä pientä elätellä
Kärsimyksiänsä vähätellä

  - refrain -

Olen paha, vihan peto
Muotopuoli, amputoitu
Kadotettu, valapatto
Odotettu perikato

  - refrain -

  Se tunne, kun uskot tekeväsi rakkaimpasi onnettomiksi. Ei kukaan jaksa iäisyyksiin katsoa vieressä, kun minä kidun ja kadotan itseäni päivä päivältä, kuinka yritän löytää oikeaa suuntaa elämässäni, koitan etsiä kultaisen keskitien. En usko, että N, Mania, Jay tai kukaan muukaan jaksaa tätä katsoa. Mutta pahinta tässä on, etten halua menettää, en tahtoisi tulla hylätyksi. Yksin en pärjää tässä helvetissä, mutta en tee ketään onnelliseksikaan. Kukaan ei jaksa seisoa harmaaseen loppuun asti rinnallani, vaikka sitä toivoisin.
Illan tullen olemme aina yksin,
emmekä voi sille mitään.

toivon ettei tässä käy kuten pelkään..

Agreed.

Kuole, kuole, kuole, kuole, kuole, kuole...


Kuole huora, kuole. Ainoa asia, joka soimaa päässä, pyörii kerta toisensa jälkeen. Luulin joskus, että tämä loppuisi, minä luulin. Kaikki muu maailma vaikenee ja kääntää selkänsä, lohduttaudun ja vajoan musiikin maailmaan, omiin ajatuksiini, vaivun ja vaikenen. Jos huomenna aamulla en enää heräisikään.
 

Kyllähän se aina tuntuu hyvältä tietää, kuinka kaikki rakkaimmat valehtelee ja yrittää lohduttaa. Kyllä me sua aina kuunnellaan. Kun alan puhumaan asiasta, joka on pahimpana mielessä, laihdutus ja kuolema, niin minua vihataan, minusta huolestutaan. Turhaan. I'm fine, just not today. Ehkä voisin harkita tiputtavani muutaman hassun kilon jälleen, ehkä olisin pian laitoksessa jos se olisi J'sta kiinni. Ehkä.


Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. N tykkää ehkä yhestä parhaimmasta ystävästäni, hienoa nähdä ja kuvitella aina ja jatkuvasti. Olen mustasukkainen, tiedän. Olen erittäin herkästi mustasukkainen, luulen liikaa, tiedän senkin.
Mutta Mania on nätti, kaunis, minä en. Nisti olisi paljon parempi, eikä se satuttaisi niin paljon kuin minä. Ei..